2012/07/01

Hymyjä, dingo ja minä

Heei,eli nyt tässä tulee vähän kuulumisia, ihan noin kahden viikon ajanjaksolta! Juhannusta edeltävä viikko oli minun viimeinen työviikko, joten nyt olen LOMALLA. Torstaina, joka oli myös viimeinen työpäivä, käytiin kavereiden kanssa testaamassa kesäksi avatun Satama-Ravintola Laivurin pitsat, ja vietettiin aikaa muuten vaan (saldo: ei yhtään kuvaa). Perjantai olikin jo juhannusaatto, ja minä tulin kipeäksi.. Käytiin porukoiden kanssa katsomassa asuinseutumme kokkoa, jolle kävi vähän huonosti..
... sen ponttoonien upotessa ja kokon romahtaessa. Juhannuskokkomme oli tarkoitus polttaa siis keskellä järveä, mutta sitä ei saatu sinne asti kun sen alla olleista ponttooneista osa upposi, Joten katsellimme keskellä pusikkoa sen palamista rantakaislikossa. Minulla menikin koko juhannus lähes ollessa kipeänä, mutta onneksi sekin on jo nyt väistymässä!

Ensimmäisellä lomaviikolla kävin kirjastossa, josta mukaan tartti Natascha Kampuschin 3096 päivää -kirja. Ainakin ahdistusta herättävä kirja, jos ei muuta, Jokainen kuitenkin varmasti muistaa 8 vuotta kidnappattuna olleen Nataschan tarinan ja sen, kuinka hän pakeni omin avuin? Tuli katsottua myös Hassut Hurjat Hirviöt -leffa, aa, oon rakastanut tuota tarinaa lapsesta asti!
Keskiviikkona käytiin Ellan kanssa kaupungissa shoppailemassa, ja mukaan tarttui jotain pientä.
- Aurinkolasit, H&M, n. 8e
- Valkoinen-värikäs mekkoinen, Gina Tricot, n. 10e
- Turkoosinvärinen paita, Vero Moda, n. 25e
En muista noiden hintoja tarkalleen, niin ne on nyt pyöristetty lähimpään lukuun. Ostin myös hm:ltä korviksia, joiden laatu on surkea. Mentiin sitten Ellalle yöksi shoppailujen jälkeen, puhuttiin taas useampia tunteja, katsottiin Potteria, naurettiin ja syötiin kaikkea hyvää. Minä kävin myös uimassa 1. kertaa koko kesänä järvessä! Ja ulkona oli lämmintä 13astetta ja kauhee myrsky, että alotin näin ihan helteillä;) (saldo: ei yhtään kuvaa)
Heikki on ainut joka on sisäisti mun käskyn "kuvaan teitä" ja katso kameraan!
Tämä kuva, 'cause Reija on söpö<3 ps, me ollaan sukua, jos joku ei huomaa;)
Tässä on näitä meijän kaveriporukan söpöjä<3
Nyt viikonloppun ajan meillä oli meidän tuttavaperhe käymässä + vietettiin Muikkareita, meidän suuressa cityssä. Päivällä torilla + muualla keskustassa oli markkinameininkiä, ja illalla esiintyi Dingo. No en ole koskaan kuullut dingoa livenä, ja kerta se on ensimmäinenkin, vaikka taitaa poikien ensi esiintymisestä olla jo aikaa! Mutta tulipa nähtyä kaikkia kavereita ja otettua pari kuvaa. Yhteenkään kuvaan ei kyllä eksynyt neumann bändeineen, koska näin vaan kaiuttimia ja äänenvahvistimia, ja täysin toiseen suuntaan..
Ensi viikolla alkaa 11-14 -vuotiaiden leiri, jonne meen isoseks, muita suunnitelmia ei ole!
Ja kaksikymmentä päivää ja tää tyttö on Italiassa, me like!<3

Mulla vaan on nyt niin älyttömön hyvä fiilis, hymyilyttää, mutta kuitenki ärsyttää ja ahdistaa samasta syystä kun hymyilyttää. Sellasta elämä on, ja siks mä sitä rakastanki!
Hymyillen, Emilia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti