Tiedän, että näitä on ollut viime aikoina monessa blogissa. Mutta ehdin useamman viikon aikana keräillä näitä kuvia ja minun piti ladata nämä jo aiemmin, mutta sitten loppui kuvatila bloggerista. Joten saatte nämä nyt, ja jospa kaikki ei olisi ihan kyllästyneitä tälläisiin "kukaminäolen"-postauksiin..
And That's Who I Am
Aloitan täälläisiä aika yksinkertaisilla jutuilla;
1. House on maailman paras tv-sarja, rakastan tuota kyynistä pessimististä lääkäriä Gregory Housea.
2. Suklaa on minun pahe, nautinto, ja rakkaus.
3. Kirjoissa voidaan kuvata yksityiskohtaisemmin, tarttua pienempiin yksityiskohtiin, saa käyttää omaa mielikuvitusta.
4. Italia vei sydämmeni vuonna 2011 lopullisesti, ja en voi unohtaa niitä hetkiä, jotka olen saanut viettää tuolla uskomattoman kauniissa maassa.
5. Muistot on elämäni tärkeimpiä juttuja. Ne ovat yksityisiä, ne eivät valehtele, ne kulkevat aina mukanani. Niiden kautta voin elää ne hetket uudelleen, mitä kaipaan. Ja muistaa ne ihmiset, jotka olen jo menettänyt.6. Olen kova puhumaan, ja ajaudun usein väittelytilanteisiin. Koska yleensä ajan mielipidettäni vahvasti, vaikka tiedän kyllä milloin kannattaa olla hiljaa ja kertomatta omaa näkölulmaansa asiaan. Mutta silti..
7. En ole helposti luovuttavaa tyyppiä. Pyrin useassa asiassa parhauteen, mutta tiedän silti heikkouteni. Mutta periksi ei anneta, mennään sille suomalaisella sisulla!
8. Amanda. Ei varmaan tarvitse sen suuremmin perustella.
9. Olen kova unelmoimaan, ja minulla on suuria sekä pieniä unelmia. Elämän pituisia unelmia, huomisen unelmia, erilaisia unelmia ja myös tavallisia unelmia.
10. Olen innostunut huoneeni sisustamisesta, ja se on vielä täysin kesken. Mutta ehkä jonain päivänä minulla on täydellinen huone, hope so.
11. Jos jotain päätän, niin se myös pitää. Liittyy siihen, etten helposti luovuta.
12. Luen aina kun mahdollista. Siitä on helppo nauttia, se rauhoittaa, se koukuttaa, lukiessa voi paeta ympäröivää maailmaa, kirjoissa kaikki on mahdollista.
13. En tiedä miksi, mutta minusta on ihana jos joku muistaa minut, vaikka emme olisi tavanneet useastikaan/olisi paljoakaan tekemisissä.14. Jos minua naurattaa, niin silloin minua naurattaa, enkä voi kontroilloida sitä ollenkaan. Nauraminenkin on eräänlainen pelastaja elämässä.
15. Minulla on ikävä niitä ihmisiä, jotka olen jo menettänyt. Vielä kovempi ikävä erästä, jota en ole koskaan edes tavannut, siksi en siitä surusta pääse koskaan yli. Koska suren ihmistä, joka on minun verisukulainen, mutta jota minun ei ollut koskaan mahdollista kohdata. Ukki<3
16. Vanhanaikaset etanapostikirjeet ovat niin paljon persoonallisempia kuin sähköpostit yms.
17. Olen itseni kanssa sujut suurimman osan ajasta. Ja ajattelen sen niin, että jos minä hyväksyn itseni, muutkin hyväksyvät minut.
18. Auttaminen on jonkinlainen luonnollinen juttu minulle, se kumpuaa jostain sisältäni. Haluan pelastaa koko maailman.
19. Rakastan ihmisiä ja olen todella sosiaalinen. Mutta on hetkiä jolloin haluaa olla yksin ilman muita. Nämä hetket suotakoon jokaiselle, niitä haluavalle.
20. Tämä kuuluisi kohtaan 9. Joten sitä tuskin tarvitsee enää enempää selitellä. Unelmoiminen ja haaveileminen on minun juttuni.