Tässä muutamia hyviä hetkiä minun vuodesta 2012, mutta osasta hetkistä ei ole edes kuvia, mutta niitä muistellaan lämmöllä<3
Minä; tuolta minä tänä vuonna olen näyttänyt. Suurin muutos ehkä ulkonäössä oli tuo medusa, jota rakastan<3
Kaiken kaikkiaan minun vuoteni 2012 oli ihan hyvä vuosi, muutamia juttuja lukuunottamia juttuja. Pääsin ysiltä hyvin arvosanoin, ja vietin huippupäättärit meidän kaveriporukalla, käytiin myös luokan kanssa luokkaretkellä, ja sielläkin oli huippuhauskaa. Samoina viikkoina oltiin isoskoulutuksen orientoitumisleirillä, ja aloin nauttia kesästä todella. Kaivoin shortsit esiin, ja otin aurinkoa. Kesällä olin kesätöissä, nautin vähäisestä auringosta ja matkustin perheeni, kummini sekä hänen avovaimonsa kanssa Italiaan, Como-järvelle. Rakastan Italiaa entistä enemmän. Syksyllä aloitin lukion vähän huonoissa fiiliksissä, kun ei yhtään innostanut, mutta nyt lukio menee jo ihan ok. Siellä on hyviä tyyppejä, siksi viihdyn. Ihmissuhteista sen verran, että opin mitä ystävyys on, ja ehkä sen takia kasvoin ihmisenä. Meille tuli myös vaihto-oppilas, Mikko, lukioon ja näin saatiin meidän kaveriporukkaan uusi ihminen! Jatkoin myös uraani oppilaskunnissa (lukion oppilaskunnan hallituksen jäsenenä), liityin nuorisoparlamenttiin, näin Haloo Helsingin livenä, kuulin pääseväni saksaan oppilaskuntamatkalla, ja olin onnellinen kaikesta huolimatta (Rullatkaa vielä alas, vaikka ette tuota kyselyä lukiskaan:D)
ja sitten "pieni" kysely:
Vuonna 2012:
Varattu vai sinkku ? - Sinkku
Miksi ? - Miksi ei?
Oliko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä ? - Taisi olla
Kadutko mitään tänä vuonna ?- Kyllä ja en, koska en tiedä pitäiskö katua vai ei.
Rakastitko/Vihasitko ketään ? - Rakastan, en vihaa.
Missä asuit ? - Home:)
Päätitkö mikä sinusta tulee isona ? - Erityisopettaja, jos hyvin käy.
Olitko onnellinen ? - Kyllä.
Jouduitko usein perumaan sanomisiasi ? - En
Viihdyitkö koulussasi ? - Aluksi en ollenkaan, mutta lopulta joo.
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan ? - Kyllä<3
Myönnä, mitä näistä oletkaan tehnyt tänä vuonna:
[ ] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[ ]liftannut tuntemattoman kyytiin
[ ] kiusannut vakavissasi
[] huutanut jollekkin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee
[x] pitänyt hauskaa
[x] tavannut uusia ystäviä
[x ] opiskellut
[x ] tehnyt töitä
[x] kuunnellut uusia bändejä/artisteja/biisejä
[x] katsonut televisiota
[x] laittautunutt peilin edessä
[xhehe] kiukunnut
[x] käyttäytynyt hyvin
[x] autat apua tarvitsevaa
[x] lukenut
[] käynyt galleriassa
[x] ajatellut ja ikävöinyt jotain henkilöä
Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten tänä vuonna?
[ ] kostonhaluinen
[] ilkeä
[x] siisti
[x] itsekäs
[ ] kaunis/komea
[x] terve
[/] kiltti
[] epätoivoinen
[] yksinäinen
[xxx] erilainen
[/] ahkera
[x] auttavainen
Mitä seuraavista haluaisit tehdä vuonna 2013:
[] päästä BB-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] halata jotakuta
[x] matkustaa maailman ympäri
[x] kiittää jotakuta
[x] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[] juoda pääsi täyteen
[x] syödä mustikoita
KUVAILE VUODEN 2012
Päivittäisiä korujasi - Korvikset, sormukset, medusa<3
Kännykkääsi - Nokia; touch and type + lumia
Lempiasuasii?- Legginsit, huppari, farkut
MUUTA VUODESTA 2012
Vuoden paras hetki/tapahtuma? - Italia<3
Mitä opit vuoden aikana? - Että aina kaikki ei oo niin mustavalkoista..
Olitko hautajaisissa? - En
Olitko häissä? - Kyllä.
Teitkö jotain yhdessä sisarustesi kanssa? - Jep.
Nauroitko paljon vai vähän? - Välillä paljon, välillä vähän.
Miksi itkit, jos itkit? - Koska olin surullinen, ja pettynyt.
Pettyitkö johonkin ihmiseen? - ^Oho, eli olin.
Minkä koulun/luokan aloitit? - Lukio
Mikä oli paras elokuva, jonka katsoit? - Dark Shadows oli aika hyvä, ja burleski!
Entä kirja, jonka luit? - Tuomas Kyrö Mielensäpahoittaja
Ostitko cd-levyjä? - Ostin mm. Sturm Und Drang, Juha Tapio, pikkusiskolle Robinia
Olitko vuoden aikana tyytyväinen ulkonäköösi? - Muutaman kerran.
Kuka oli elämäsi tärkein henkilö tänä vuonna? - En voi nimetä vaan yhtä<3
Menetitkö ystävää? - Kyllä..
Saitko uusia ystäviä? - Sain, Mikko!:)
Tutustuitko paremmin sellaiseen ihmiseen, jonka olet tuntenut jo aiemmin? - Kyllä<3
Teitkö jotain, mitä et ole ennen tehnyt? - Hmm, kävin Pohjois-Italiassa, kävin junassa, olin tv-ohjelman kuvauksissa, hiphei:D
Kävitkö elokuvissa? - Kyllä
Mitä kävit katsomassa elokuvateatterissa? - Ainakin Dark Shadows, Aamunkoi osa 2
Muutuitko ihmisenä, miten? - Muutuin, en osaa selittää..
Vuodelta 2013 odotan aika paljon;
Toivottavasti lukion ensimmäinen vuosi sujuisi loppuun hyvin. Kuukauden kuluttua oleva Saksan matka olisi onnistunut, saisin uusia ystäviä ja näkisin uusia kulttuureja. Toivoisin lämmintä kesää, ja Suomi-matkailua sekö kesätyöpaikkaa sieltä missä olin viime kesänäkin. Haluaisin myös uida, syödä jäätelöä ja viettää aikaa kavereiden kanssa mahdollisimman paljon. Mutta tiedän jo nyt, että meidän kaveriporukkaan tulee pienoinen tyhjiö, kun Mikko palaa takaisin Saksaan, mutta me ollaan luvattu että mennään joskus moikkaa sitä sinne! Mutta...
HYVÄÄ JA ONNELLISTA VUOTTA 2013 KAIKKI LUKIJAT<3
ps, meillä ei ole sähköjä...