Ulkomaakuume; haluan kauniisiin Euroopan kaupunkeihin kuten Pariisiin, Budapestiin sekä Roomaan, jonne minulla on kauhea ikävä koko ajan. Sen lisäksi minua kiehtoo nuo kaukomaakohteet, kuten Tahiti ja Malesia. Kuala Lumpur olisi varmasti upea kaupunki,ja Malesia muutenkin vaikuttaa ja kuulostaa eksoottiselta. Tahiti - vaaleat hiekkarannat, läpinäkyvä turkoosin vivahteinen vesi.
Kaukokaipuu (jospa se vähän helpottuis viimeinen päivä tätä kuuta..)
Tatuointikuume; L.A Inkin katsominen ei ainakaan tee hyvää tälle kuumeelle. Ei ole ensimmäinen kerta, kun saan jonkun "hyvän idean", joka on oikeesti pelkkä haave ja päässäni vuoden sitä haudettuna se muuttuu unelmaksi, jonka haluan toteuttaa (näin kävi esimerkiksi medusa-lävistyksen kanssa). Minulle on aina ollut selvää, että jos otan tatuoinnin sillä on jokin merkitys ja se ei tule olemaan suuri. Nyt minulla on sitten aika selvä kuva millaisen haluaisin: kolme tähteä, jotka tarkoittavat iskää, äiti ja Mandia<3 ehkä jos joskus nuo tähdet itseeni neuloitan, niin sitten kun olen itse äiti haluan tähdet, jotka tarkoittavat lapsiani. Mutta tällä hetkellä minun elämäni tähtiä on nuo kolme ihmistä, joten valinta on selvä. Mutta tämän unelman toteuttumista saa odottaa...
Meillä on kaksi koiraa ja kissa, jotka on kaikki minun pikkuisia palleroitani. Mutta haluaisin siihen kaartiin yhden lisää, pitkään haaveissa on ollut siili tai fretti, jostain syystä molemmat lajit ovat vieneet sydämeni. Ja nyt olen sitten hurahtanut ihan lemmikkikameleontteihin ja -haisunäätiin, aww. Eli listalla on vähän tälläisia erilaisia lemmikki-eläimiä. Mutta nämä ovat tälläisiä mitä saan vasta sitten kun asun yksinäni, koska meidän kissa ei tule toimeen muiden eläinten kanssa. Alalaidassa on tuollainen älyttömän suloinen kissa, jonka haluaisin meidän kisun seuraksi, mutta epäilen ettei kisumme haluaisi kaveriksi toista kissaa tai muutakaan eläintä.. Mutta haaveita pitää olla, jotta elämä ei käy tylsäksi.
Tälläinen postaus asioista, joista haaveilen tällä hetkellä. En tiedä miksi en jaksa siirtää niitä muutamia kuvia joita kamerassa olisi, tänne teidän iloksenne. Vaikka tämän jakson lukkari on kevyempi, on kotitehtäviä paljon enemmän, joten ei jää aikaa kuvailla tai tehdä muutakaan ihmeellistä. Mutta perjantai-illasta lupaan muutaman kuvan, kun vieteltiin tyttöjen iltaa! Nyt menen syömään ( tämä viikonloppu on koostunut erityisen hyvistä ruuista). Yritän ottaa itsestäni niskasta kiinni, ja alkaa postata kunnolla.. Mutta se on vain yritys):
<3: Emilia