1.2.12

Ei mulla mitään kunnollista postattavaa ole, mutta ajattelin vaan toivottaa Hyvää Helmikuuta!<3

Ja purkaa tunteitani ...
Tämä päivä oli taas niitä, jotka olis voinu jättää elämättä. Mun mielestä meillä on elämä, jotta voitas elää ja nauttia siitä. Mutta oon oppinu, että aina nauttiminen elämästä ei ole mahdollista. Joskus on pakko pysähtyä ja miettiä elämää, mä olen pysähtynyt usein. Hetkeks mä pysähdyin tänäänkin, ja mietin.. Miks ihmiset toimii joskus niin väärin, sattuttaen muita? Huomaamattaan, vai tahallaan? Tänään .. Tahallaan, ainakin mä luulen niin, koskaan ei voi olla täysin varma. Mutta joskus käytöksellä voi kertoa paljon siitä, kuinka paljon toista arvostaa. Kun sä huomaat että toinen satuttaa toista henkisesti, mitä minä voin tehdä? Kuinka voin auttaa sitä, jolla on paha olla? Ja saada sen toisen tajuamaan, että sen käytös satuttaa? Ehkä minäkään en toiminut ihan oikein, kun juttu meni liian pitkälle, en auttanut ainakaan tilannetta. Ja se saattoi olla tän tarinan loppu. Ehkä, ehkä ei. Voiko aikaa kääntää taaksepäin? Voiko kaiken alottaa alusta. Jos voisi, en tiedä pystyisinkö. Voinko antaa anteeksi, vaikka tämä ei edes suorasanaisesti aluksi liittynyt minuun. Miksen voisi? Envaan voi, ainakin nyt tuntuu siltä, huomenna kaikki ehkä on toisin. Mutta huomenna kaikki voi käyttäytyä myös kuin mitään ei olisi tapahtunut, menenkö samaan leikkiin? Olisiko aika ottaa asia puheeksi, ja käydä kaikki läpi. Miksi ystävyys on niin vaikeaa? Mielestäni on oikein, että ajat ja ihmiset muuttuu, niin teen minäkin, mutta onko sitten sen muutoksen jälkeistä elämää aloittaa puhtaasti, unohtamalla entiset ajat? Eikö voitas vaan kaikki olla taas kavereita, ja pitää hauskaa? Olla puhumatta pahaa toisista, keksimättä hölynpölyä, esittämättä niin aikuista lapsellisella käytöksellä. Siinä ei satuta vaan yhtä ihmistä, vaan useampaa. Tämä on nyt vähän oudosti selitetty, mutta tiivistettynä; voisiko ihmiset käyttäytyä ihmismäisesti ja toisia kohtaa kauniisti satuttamatta toista? En enää tiedä, mitä tekis tämän asian selvittämiseksi?

Tuo oli nyt tuollainen angsti-teksti, mutta voisin tähän samaan syssyyn kertoo, millanen kuva mulla on yleensä elämisestä:)

Oon yleensä todella elämäniloinen, positiivinen ja naurava ihminen. Rakastan elämää ja sen tuomia yllätyksiä Hyväksyn vastoinkäymiset, ja takapakit. Oon oppinu elämään niiden kanssa. Ainut suurensuuri miinus on tuo stressaaminen, josta en osaa päästää irti. Mutta sekin on osa minua. Mielestäni elämä on sen takia, että voidaan elää se. Kunnioitetaan sitä mahdollisuutta, joka meille on annettu, ja joka voidaan nyt käyttää. Nautitaan elämästi, ei tämä ole mikään rangaistus, vaan lahja. Lahja. Lahja meille, meiltä suuremmalta. Meidän täytyy vain käyttää oikein tämä mahdollisuus, oppia elämään.

Annetaan elämän viedä, kuljettaa eteenpäin. Kaikilla meillä on siivet, joilla lentää kohti unelmia, kohti tulevaisuutta. Taivas vain rajana.

Tässä teille vielä mun tän päivän asusta kuvaa;

Ite silleen tykkään tuosta asusta, siis; Neuletakki /hm/, mustat farkut tai jotkut sellaset /hm/ , valkonen toppi /hm/ ja leobardi huivi /hm/, Oho jo on hm:n vaatteita:'D
Mutta tuo huivi on kyllä rakkaus, tykkään kovasti!<3
"Emppuuu, sulla on kaulahuivi päässä!" Kuten viisivuotias serkkutyttöni aamulla muisti muistuttaa minua, niin kylläpä sen huivin vaikka päähän voi tunkea!

Nyt jatkan Yiruman kuuntelemista youtubista

xoxo, Emilia