Hyvää iltaa!<3
Mulla ei olekaan erikoisia kuulumisia tai muutakaan. Perjantai-ilta ja eilinen meni suurimmaks osaks serkkutytön kanssa, she is amazing woman<3
Vaihdettiin kuulumisia, ihmeteltiin maailmanmenoo, syötiin, naurettiin, ja katottiin sellanen leffa, kun Trust_ . Oli kyllä jotenkin sellanen leffa, että olis voinu olla vaikka tositarina, kauheeta kun SELLASTA OIKEESTI TAPAHTUU..
Eli kyseessä siis oli elokuva, jossa 14-vuotias tyttö tutustuu netissä poikaan, jonka pitäisi olla kuusitoista, no ajan myötä selviää, että poika onkin vanhempi. Viimeiseksi iäkseen poika sanoo 25 vuotta. Ja tyttö on täysin rakastunut tähän poikaan. Kun he lopulta tapaavat, poika ei olekaan poika vain mies, ylittänyt jo kolmenkymmenenvuoden iän. Mies raiskaa tytön, vaikka tyttö ei sitä niin käsitäkkään, hän on nimittäin "rakastunut" mieheen.
Hyi..
Mutta muuten oli kyllä Reijan kanssa niin mukavaa, vaikka nähdään joka päivä koulussa, silti kahdestaan on niin helpompi jutella ja voi toiselle kertoo kaiken!<3
Mutta sitten meillä oli eilen äitin kanssa vähä huonopäivä, ja ehdittiin riiteleekin>': joten tän viikonlopun itkut, itkettiin siinä..
Mutta onneks, saatiin selvitettyä se, kuten aina kylläkin!
Kiitos, että mulla on maailman paras ja ihanin äiti<3
Mutta on hieman tylsä ja tekemätön, ja sitten kun WeHeartIt:stä nuo ylemmät kuvat etsin, niin ajattelin samalla, että voisin vähä kertoo sellasista ns, materialistista jutuista, mitkä on mulle tärkeitä/osa mua:)
Korut
Musiikki, tässä nyt tulee sitten mun joitakin lempibändejä:)
Lukeminen ja kirjat
En osaa päättää yhtä lempikirjaa, joten luettelen tässä nyt hyviä kirjailijoita ja jotain heidän teoksiaan;
J.K.Rowling - Harry Potteri
Nora Roberts - Pedon yö, Jotain vanhaa + muut sen sarjan kirjat
Sophia Kinsella - Minishoppaaja
Tuija Lehtinen - Miss Seinäruusu, Nappikaupan naiset, Mirkka-Sarja
Nicholas Sparks - Suojelusenkeli, Haikein terveisin, Viesti Mereltä
Pidän vaikka mistä, mitä en osaa kategorioida, eikä niistä kaikki edes ole materialistisia juttuja:)
Että tällästä tänä viikonloppuna:)
Hyvää tulevaa viikkoa<3
Puspus, Emmmpppuuu
HYI EIKÖ OLLUKKI IHAN KAMALA SE TRUST? D8
VastaaPoistaNO OLI IHAN KAUHEE!! SE UKKO OLI SEMMONEN LIPEVÄ JA ÄLLÖ HHYIII!!
VastaaPoista